Olimme puhuneet matkaamisesta Englantiin rugbyottelua katsomaan jo jonkin aikaa, mutta kun Ammattikatsojat sitten ryhtyivät puheista tekoihini, ei matka sijoittunutkaan Brittein saarille. Kaukana siitä, sillä näimme ensimmäisen rugbyottelumme kylmän Britannian sijaan Välimeren lämmössä. Idea syntyi kauniina helmikuun sunnuntai-iltapäivänä, ja sen syntyperä oli herra K:n kauniin pään kätköissä.

Istuimme herra M:n kanssa iltaa kaikessa rauhassa, kun K pyyhälsi sisään kantaravintolamme ovesta, pudisti lumet takkinsa kauluksesta ja työnsi ruhonsa pöytämme ääreen. Pysähtymättä pahoittelemaan keskusteluun aiheuttamaansa keskeytystä K ilmoitti, että huhtikuussa lähtisimme Maltalle katsomaan rugbya. Vastasimme K:n ilmoitukseen ainoalla mahdollisella tavalla: suut ällistyksestä ymmyrkäisinä. Herra K kuitenkin selvensi asiaa kertomalla, kuinka hänen veljensä oli joitakin kuukausia takaperin muuttanut Maltan saarelle ja kutsunut K:n käymään huhtikuussa. K oli heti ajatellut meidän stadionprojektiamme ja vastannut myöntävästi meidänkin puolestamme. Kaikki oli jo sovittu –ja lennot jo katsottu. Enää tarvittin vain minun ja herra M:n Mastercardit, ja homma olisi sitä myöten paketissa.

Saapuminen stadionille

Kaksi kuukautta ja kaksi Mastercard-veloitusta myöhemmin minä ja M seisoimme 8000 katsojalle suunnittelun Hibernians Ground -rugbystadionin ulkopuolella pienessä Paolan kaupungissa, jossa asukkaita oli jotakuinkin saman verran kuin stadionilla kapasiteettia. Tai ei kyseessä varsinaisesti ollut pelkkä rugbystadion, vaan monikäyttöinen pieni stadion, joka oli varustettuna kahdella katsomolla.

Hetken päästä oli alkamassa Euroopan Nations Cupin rugbyottelu Malta – Hollanti, ja yllätykseksemme näimme sekä Maltan että Hollannin väreihin pukeutuneiden fanien suuntaavaan kohti stadionia. Ilmeisesti rugby Välimeren auringossa kiinnosti muitakin kuin Ammattikatsojia.

Odotimme herroja K ja K:n veli, jotka kömpivät paraikaa ulos taksin takapenkiltä jonkin hintaan liittyneen neuvotellun jäljiltä. Oli huhtikuu, ja käsittämätön kuumuus velloi paksuna ympärillämme. Herra M hikoili kuin sika. Hän oli kärsinyt Maltan ilmastosta koko sen kolmen päivän ajan, jonka olimme saarella viettäneet herra K:n veljen kanssa. Käytyämme kolmessa päivässä läpi pienen, kivisen saaren suurimmat nähtävyydet – sekä sen naapurisaaret Gozon ja Cominon – olimme nyt valmiita (tai M:n tapauksessa kypsiä) ensimmäiseen rugbyotteluumme.

Tietoa stadionista

Ottelutapahtuma

K:n veli oli hoitanut meille liput omien sanojensa mukaan Hibernians Stadiumin parhailta paikoilta. Paikan päällä kävi ilmi, että tämä tarkoitti Maltalla (tai K:n perheessä) ilmeisesti mahdollisimman läheltä oluthanaa, koska pääkatsomon yläkulmaa ei varsinaisesti voinut perustellusti kutsua parhaiksi paikoiksi itse pelin seuraamiseen.

Katsomossa oli suhteellisen väljää, mutta paikalle oli kuitenkin saapunut yllättävän paljon ihmisiä ennakko-odotuksiimme nähden. Ja enemmän suomalaisia. K:n veljeltä olimme oppineet, että Malta oli nykyään yleinen asuinpaikka uhkapelialalla työskenteleville pohjoismaalaisille – ja ilmeisesti he kaikki olivat rugbyfaneja. Ainakin 50 kappaletta selvästi suomalaisilla kasvonpiirteillä varustettuja kannattajia karjui yhdessä kuorossa maltalaisfanien kanssa, kun joukkueet marssivat kentälle ja asettuivat riviin kohti katsomoa. Päätimme M:n kanssa pitää pientä hajurakoa tähän kannatusporukkaan ja istuimme hieman alemmas, kun K ja K:n veli suuntasivat puolestaan suoraan muovituoppitäyttämölle.

Peli alkoi. Olin opiskellut rugbyn sääntöjä hieman etukäteen, mutta oppimattakin olisi pärjännyt: herra M selosti yksityiskohtaisesti kentän tapahtumia sääntöineen hikoilunsa lomassa. Hollanti vaikutti olevan joukkueista vahvempi. Jo muutaman minuutin pelin jälkeen nähtiin ensimmäinen try ja sitä seurannut potkumaali, joka vei vierailijat 7–0 johtoon. Malta iski kuitenkin takaisin noin 20 minuutin pelin jälkeen ja suomalais-maltalainen katsomo räjähti riemunkiljahduksiin. Ne kuitenkin muuttuivat pettymyksen kirouksiksi, kun tryta seurannut potku epäonnistui.

Puoliaikaan mennessä peli näytti jo selvältä. Hollanti johti 21–5, joka oli M:n mukaan rugbyssä todella vahva puoliaikajohto. Malta tarjosi kuitenkin kannattajilleen heti toisen puoliajan alkuun uuden riemusta pettymykseen vaihtuneen tunne-elämyksen: jälleen try, jota seurasi epäonnistunut potku. “Aina sama mies!” kaikui kirkkaalla pohjalaismurteella yläkatsomosta. Maltan selkäranka oli katkennut, ja Hollanti rullasi lopulta helppoon voittoon lukemin 33–10.

Tietoa kaupungista

Ottelun jälkeen

Pelin päätyttyä K:n veli ilmoitti, että oli parempi soittaa taksi katsomosta ja odottaa sen saapumista oluthanan vieressä. Emme vastustelleet –totta puhuen mikä tahansa nestetarjoilu oli tervetullut Välimeren auringossa. Taksi viipyi, ja tappion tuska oli pian vaihtunut iloiseen tunnelmaan ainakin pohjoismaalaisten keskuudessa.

Taksin vihdoin saavuttua sullouduimme samaan tilataksiin muutaman suomalais- ja ruotsalaiskatsojan kanssa. Voitonjuhlat käytäisiin kuulemma Pacevillessä, saaren yöelämän keskuksessa, mutta oltuamme Maltalla jo kolmen päivän ajan osasimme onneksi Ammattikatsojien osalta kieltäytyä tarjouksesta. Edes K ei ollut enää halukas palaamaan kyseiseen paikkaan, joten suuntasimme sen sijaan viettämään viimeistä iltaamme rauhassa K:n veljen parvekkeella, jossa istuimme aamuun saakka Välimeren rauhasta nauttien.

Loppukaneetti ja vinkit

Malta on näkemisen arvoinen paikka ja rugbyottelu kokemisen arvoinen kokemus. Silti Malta ja rugby yhdessä ei ollut se kaikkein onnistunein cocktail. Ammattikatsojat nauttivat kuitenkin (M:ää lukuun ottamatta) muutamasta päivästä Välimeren lämmössä – ja saimmehan samalla jälleen yhden uuden stadionin vyömme alle. Paolassa tuskin olisi muuten tämän ihmiselämän aikana tullut asioitua.